Kattava valikoima laadukkaita kotimaisia hauta-arkkuja ja uurnia sekä hautakiviä
Löydät Ivalon TaimiTuvalta kattavan valikoiman laadukkaita kotimaisia hauta-arkkuja ja uurnia sekä hautakiviä. Ivalon myymälästämme löydät myös valikoiman erilaisia malleja arkuista sekä uurnista. Tervetuloa tutustumaan.
Suosimme suomalaista SHT-Tukkua, jonka arkut ja uurnat valmistetaan käsityönä Punkalaitumella. Kotimaisuus on meillekin tärkeä arvo, ja haluamme tukea myös muita suomalaisia käsityöläisiä. Kotimaiset hautakivemme puolestaan tulevat Loimaan Kiveltä, joka on Pohjoismaiden suurin kivialan yritys.
Hinnoittelumme on avointa niin kuin Kilpailuvirasto vaatii: kaikkien arkkujen ja uurnien hinnat ovat esillä meidän nettisivuillamme ja liikkeessämme.
Ota yhteyttä, mikäli kaipaat lisätietoa arkuista, uurnista tai hautakivistä. Tavoitat meidät puhelimitse, sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeella.
Suunnittele hautajaiset
Läheisen menettäminen herättää monenlaisia tunteita. Niin halutessasi voimme myös yhdessä miettiä, mitä läheisesi olisi saattanut haluta omiin hautajaisiinsa. Näin voimme suunnitella persoonallisen muistotilaisuuden, jossa rakas läheinen voidaan saattaa viimeiselle matkalleen kunnioituksella.
Puiset ja verhoillut arkut
Suomessa kaikki vainajat saatetaan arkussa – olipa heidän lopullinen määränpäänsä tuhkaus tai arkussa hautaus. Hautajaisissa on siis aina arkku. Arkut kertovat siitä, kuka henkilö oli, ja ne ovat myös kiitos eletystä elämästä, iloineen ja suruineen. Valittu arkku ei heijasta pelkästään kunniaa, vaan usein siihen liittyy myös erityinen merkitys tai muisto, joka liittyy nimenomaan tämän rakkaan matkaan.
SHT-Tukun valikoimiin kuuluu sekä puisia että verhoiltuja arkkuja. Kaikki ruumisarkut valmistetaan perinteisiä käsityötaitoja kunnioittaen, parhaista materiaaleista ja suurella sydämellä Punkalaitumella.
Arkun hintaan sisältyy aina mm. kääntyvät kantokahvat, pukeminen, paita, sukat, siunauksen odotusaika, toimistokulut ja arkkuun laskeminen.
Tutustu arkkuihin tarkemmin SHT-Tukun sivuilla.
Kuva puuarkusta on SHT-Tukulta.
Laaja uurnavalikoima
Meillä on tarjolla laaja valikoima uurnia, monista materiaaleista valmistettuina ja lukuisissa väreissä. Yleisin uurnan materiaali on puu, mutta saatavilla ovat myös verhoillut, metalliset sekä luonnonsavesta valmistetut uurnat. Kaikki SHT-Tukun tuotteet ovat Punkalaitumella valmistettuja Avainlippu-tuotteita. Uurnien valmistusprosessin on oltava täydellinen, minkä vain kokenut ammattilainen taitaa.
Tutustu arkku- ja uurnavalikoimaamme
-
Uurnat
Kappa Patina
392,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Koivu Lintu
363,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Majakka Kelo
467,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Petäjä tumma
313,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Tammi Lehto Natur
250,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Honkanummi vk
240,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Diamant
1 390,00 € – 2 320,00 €Hintaluokka: 1 390,00 € - 2 320,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Visakoivu Lintu
492,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Lehtiköynnös
440,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Vesistöuurna
640,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Uurnat
Kaisla Kerma
270,00 € Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.







































































































